PETRI PIHLAJANIEMI

Petri Pihlajaniemi

 

Syntynyt 23.8.1968 Kristiinankaupungissa.

Siviilisääty: avioliitossa
Ammatti: kansanedustaja, yrittäjä

Carlsrontie 315
64100 Kristiinankaupunki
050 512 1952

petri.pihlajaniemi@eduskunta.fi

 

Suupohjan alueen tukiyhdistys

Elinvoimainen Kristiinankaupunki

Kunta voi olla elinvoimainen, vain jo sillä on vireä elinkeinoelämä ja myönteinen asenne yrittäjyyttä kohtaan. Näin ollen se on velvollinen luomaan hyvät edellytykset yrittäjyydelle. Mielestäni Kristiinankaupungin nykyinen valtuusto on ollut elinkeinojen kehittämisen kannalta myönteisin koko valtuutettuna olo aikanani. Kaupunkiin on vihdoin perustettu oma elinkeinoyhtiö, jolla on palveluksessaan ammattitaitoinen ja kokenut johtaja. Hänen yksi tärkeimmistä tehtävistään on pitää yhteyttä kaupungissa toimiviin yrityksiin ja parantaa niiden toimintaedellytyksiä löytäen myös kaupunkiin uusia yrityksiä, jotka luovat uusia työpaikkoja.

Kristiinankaupungin elinkeinoelämän kehittämisessä on otettava huomioon jo olemassa olevat vahvuudet. Niitä ovat mielestäni Karhusaaren alue, perunanviljely ja jatkojalostus sekä yhä kasvava matkailu. Satamatoiminnot tulisi mielestäni keskittää Karhusaareen, koska sisäsataman väylä on liian matala. Hyvä väylä tekee Karhusaaresta tulevaisuuden sataman. Sen kehitystä tukisi laiturin jatkaminen, johon kaupungin tulisi mielestäni investoida. Kaupungilla on Karhusaaressa myös teollisuustontteja, joiden kunnallistekniikka ja tiestö pitää myös saada kuntoon, näin tontteja päästään hyödyntämään. Myös Pohjolan Voimalla on suunnitelmissa uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita joiden toivon menestyvän.

Yksittäisellä kansaedustajalla ei valitettavasti ole valtaa määrätä yksittäisten työpaikkojen saamisesta jollekin paikkakunnalle. Kansanedustajan tulee kuitenkin aina olla mukana vaikuttamassa omaa aluettaan koskeviin asioihin omien kontaktiensa kautta. Asiat edistyvät vain, jos kunnasta löytyy yksimielisyys hankkeen eteenpäinviemiseen. Tästä esimerkkinä on ydinvoimalan sijoittaminen Kristiinankaupunkiin. Olin aikanaan mukana laittamassa hanketta vireille ja viemässä sitä eteenpäin, mutta hanke ei saanut kunnasta eikä maakunnasta tukea ja jäi näin ollen toteutumatta. Sen sijaan, on ollut helpompi olla mukana vaikuttamassa muun muassa Kristiinankaupungin yläasteen peruskorjauksen valtion rahoitukseen, uimahallihankkeen saamaan valtion enimmäistukeen ja Karhusaaren väylän tutkimiseen, jotta väylän syvyydeksi saataisiin tulevaisuudessa 15 m.    

Suupohja ja Kristiinankaupunki ovat tunnettua perunasta. Perunanviljelyllä ja jatkojalostuksella on valtava merkitys koko alueen kehitykselle ja työpaikkojen syntymiselle. On hienoa, että erityisesti kuljetusalan yrityksiä on syntynyt alueelle perunatuotannon ansiosta.

Matkailu on yksi kasvavimmista toimialoista. Mielestäni Kristiinankaupungin matkailulla on valtavat kasvumahdollisuudet. Vanha kaupunkimme on todella ainutlaatuinen ja meri on vielä lähes hyödyntämätön resurssi. Nyt kun suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle, kannattaa Kristiinankaupungin lähteä suunnittelemaan kaupunkiin niin sanottua seniorikaupunkia. Kaupungin omistama, upea sisäsataman alue olisi kuin tehty tähän. Hankkeesta tulee tehdä niin mittava, että se ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen. Seniorikaupunki toisi kaupunkiimme uusia työpaikkoja etenkin palvelualalle ja piristäisi kaupungin katukuvaa. Tätä hanketta tukee myös kaupungin nykyisin omistama Selkämeren sairaala, johon varmasti löytyy yksityisiä palveluntuottajia, mikäli seniorikaupunkia lähdetään toteuttamaan.  

Petri Pihlajaniemi
kansanedustaja (kok.)

151

 

Seminaari 10.4.
Bio Dux, Kristiinankaupunki

Suupohja - matkalla eteen- vai taaksepäin?

 

Ilmoittautumiset ja lisätietoja osoitteesta hanna-leena.pihlajaniemi(at)netikka.fi