PETRI PIHLAJANIEMI

Petri Pihlajaniemi

 

Syntynyt 23.8.1968 Kristiinankaupungissa.

Siviilisääty: avioliitossa
Ammatti: kansanedustaja, yrittäjä

Carlsrontie 315
64100 Kristiinankaupunki
050 512 1952

petri.pihlajaniemi@eduskunta.fi

 

Suupohjan alueen tukiyhdistys

TIEDOTE
20.1.2011
Julkaisuvapaa klo 13.00

Kansanedustaja Petri Pihlajaniemi:
Lapväärtinjoen jokisuun ruoppauksen rahoitus varmistui

Lapväärtinjoen jokisuun ruoppaus on ollut pitkään esillä ja rahoitusta hankkeeseen on kerätty alueen kunnilta, yhdistyksiltä ja yksityisiltä tahoilta. Tänään varmistunut valtion rahoitus on ollut kuitenkin hankkeen toteutuksen ehto. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 700 000 euroa ja nyt varmistui, että valtion osuus hankkeen rahoituksesta tulee olemaan noin puolet.

"Valtion rahoituksen varmistamien on oli hankkeen toteutumisen ehdoton edellytys. Ilman valtion rahoitusta ruoppausta ei olisi voitu aloittaa. Tässä taloustilanteessa kaikki uudet menot ovat äärimmäisen tarkan harkinnan takana. Olenkin erittäin tyytyväinen, että paikallisesti ja täältä eduskunnan päästä tehty sinnikäs työ rahoituksen saamiseksi lopulta kannatti. Omalta osaltani asiaa on ajettu voimakkaasti mm. Kokoomuksen johdon suuntaan sekä Kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Maan eri osissa on monia eri hallinnonalojen hankkeita odottamassa valtion tukea ja on selvää, että eduskunnassa näissä rahoista käydään kova vääntö, varsinkin kun tiedetään valtion taloudessa olevat suuret tasapainotustarpeet", Pihlajaniemi kertoo.

Jokisuun ruoppaus on tärkeää nimenomaan nousukalan suojelemiseksi. Liian matala jokisuu on arvokalojen poikasten nousulle vaarallinen. Lapväärtinjoki on yksi niitä harvoja jokia Suomessa johon luonnonvarainen taimen nousee kutemaan ja ainoa laatuaan Selkämereen laskevista joista. Myös veneily helpottuu jokisuun ruoppaamisen myötä. Ruoppaustarve on todettu jo noin kymmenen vuotta sitten, mutta vasta nyt työt voidaan aloittaa. "Lapväärtinjoen kunnostaminen on tärkeää myös mm. kalastusmatkailun ja virkistysmahdollisuuksien tukemisen kannalta. Joessa on toteutettu useita kalannousua helpottavia toimenpiteitä ja muutamia koskia on ennallistettu. Jokisuun ruoppaus on olennainen osa tätä kokonaisuutta", Pihlajaniemi lisää.

Lisätietoja:

Petri Pihlajaniemi, 050 512 1952 , petri.pihlajaniemi@eduskunta.fi

151

 

Seminaari 10.4.
Bio Dux, Kristiinankaupunki

Suupohja - matkalla eteen- vai taaksepäin?

 

Ilmoittautumiset ja lisätietoja osoitteesta hanna-leena.pihlajaniemi(at)netikka.fi